Valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariTurvallinen ja eheä Suomi - Maakunnista kaupunkeihin ja kyliinPerinteinen, vuosittain järjestettävä seminaari pidettiin Lahdessa 24.–25.1.2012. Seminaarin osanottajamäärä oli suuri, ja osallistujia tuli eri puolilta maata aina Lappia myöten. Osanottajat edustivat laajasti turvallisuustyötä tekeviä tahoja. HelsinkiMission projektityöntekijä Petri Salakka: Nuorten miesten vakava väkivalta Sisäasiainministeriö järjesti 16.1.2012 Learning cafe-tilaisuuden nuorten turvallisuuden parantamisen keskeisistä haasteista osana kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelua. HelsinkiMission projektityöntekijä Petri Salakka toimi puheenjohtajana pöytäryhmässä, jonka aiheena oli nuorten miesten vakava väkivalta. Salakka on kirjoittanut aiheesta sisäinen turvallisuus -blogiin.Työryhmä: Aseturvallisuuden kehittäminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä![]() Sisäasiainministeri Päivi Räsäselle 19.1. esiselvitysraporttinsa luovuttanut työryhmä arvioi aseturvallisuuden kokonaisuutena olevan Suomessa hyvällä ja vakaalla tasolla. Uutena uhkana aseturvallisuudelle ovat kuitenkin Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien sekä Sellon kauppakeskuksen tyyppiset joukkosurmat. Työryhmä korostaa, että aseturvallisuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä on koko yhteiskunnan myötävaikutus tarpeen. |
Viimeisimmät tiedotteet
Uusimmat julkaisutTurvallinen elämä ikääntyneille -toimintaohjelma SM:n viestintästrategia ja kehittämissuunnitelma Monitoimitilojen turvallisuuden parantaminen Sisäministeriön TTS 2012-2015 ja tulossuunnitelma 2011
|
![]() ![]() ![]() ![]() VireilläPakolais- ja kotouttamisrahasto - Uusintahaku 29.2. asti. Yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön uudistaminen - II vaihe käynnistynyt 17.11. Ulkomaalaisten säilöönottoa koskevien säännösten tarkistaminen - Hanke asetettu 16.11. Perheenyhdistämisselvitys - Hanke käynnistynyt 21.9. Blogissa
![]()
Hallinnonala
Yhteystiedot |
Sisäasiainministeriö järjesti 16.1.2012 Learning cafe-tilaisuuden nuorten turvallisuuden parantamisen keskeisistä haasteista osana kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelua. HelsinkiMission projektityöntekijä Petri Salakka toimi puheenjohtajana pöytäryhmässä, jonka aiheena oli nuorten miesten vakava väkivalta. Salakka on kirjoittanut aiheesta sisäinen turvallisuus -blogiin.




Ylitarkastaja Timo Kerttula: Mistä yksityisen turva-alan hankkeessa oikein on kysymys? - 16.12. 