Kotouttamisrahasto

Kotouttamisrahaston yleisenä tavoitteena on tukea jäsenvaltioiden toimia, joilla autetaan taloudelliselta, sosiaaliselta, kulttuuriselta, uskonnolliselta, kielelliseltä ja etniseltä taustaltaan erilaisia kolmansien maiden kansalaisia täyttämään oleskelun edellytykset, ja helpottaa heidän kotoutumistaan eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Toimilla edistetään kotouttamisen kaksisuuntaista prosessia.

Rahastosta tuetaan toimia, joilla

  • helpotetaan kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsymenettelyjen organisointia ja toteuttamista
  • kehitetään perehdyttämisohjelmien ja - toimien organisointia ja toteuttamista
  • lisätään kolmansien maiden kansalaisten osallistumista
  • vahvistetaan jäsenvaltioiden palveluntarjoajien ja kansalaisten valmiuksia kommunikoida kolmansien maiden kansalaisten kanssa
  • parannetaan jäsenvaltioiden kykyä arvioida ja kehittää kotouttamispolitiikkaa.

Rahaston kohderyhmään kuuluvat kolmansien maiden kansalaiset, jotka ovat saaneet jäsenvaltioiden viranomaisilta luvan oleskella jäsenvaltion alueella, lukuun ottamatta pakolaisia ja toissijaista suojelua saavia henkilöitä. Lisäksi kohderyhmää ovat kolmansien maiden kansalaiset, jotka oleskelevat jonkin kolmannen maan alueella ja haluavat saada jäsenvaltion viranomaisilta luvan päästä jäsenvaltion alueelle ja oleskella siellä.

Rahoituskaudelle 2007–2013 kotouttamisrahastolle on varattu rahoitusta kaikkia EU-maita varten 825 miljoonaa euroa. Rahaston tarkoituksena on tukea täydentäviä toimia, jotka eivät kuulu Euroopan sosiaalirahaston soveltamisalaan.



< Takaisin > Tulosta sivu