Usein kysyttyä: tilastot
Paljonko Suomessa on maahanmuuttajia? Suomessa asui vakituisesti vuoden 2009 lopussa noin 233 000 ulkomailla syntynyttä henkilöä. Ulkomaalaisia eli henkilöitä, jolla ei ole Suomen kansalaisuutta, oli vuoden 2009 lopussa noin 156 000. Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat venäläiset, virolaiset, ruotsalaiset ja somalialaiset. Henkilöitä, joiden äidinkieli oli muu kuin kotimaiset kielet (suomi, ruotsi, saame) oli n. 211 000. Tarkemmin asiasta Tilastokeskuksen sivuilta: Tilastot Paljonko maahanmuutto maksaa Suomelle? Kuntalaisina maahanmuuttajilla on oikeus perus- ja muihin palveluihin muiden kuntalaisten tavoin ja kustannukset muodostuvat sellaisista palveluista ja tulonsiirroista, joita maksetaan kaikille Suomessa asuville. Maahanmuuttajat ovat myös veronmaksajia. Kustannukset jakautuvat usean hallinnonalan sekä valtion ja kuntien kesken. Näin ollen maahanmuuton nettokustannuksia on hyvin vaikea laskea. Yksiselitteistä lukua on mahdotonta antaa, sillä aikaisempien aiheesta tehtyjen tutkimusten tulokset ovat vaihdelleet voimakkaasti käytettyjen menetelmien, tehtyjen oletusten, aineistojen sekä mukaan laskettujen julkisten palveluiden mukaan. Yleisesti tutkimustulokset Suomessa osoittavat saman kuin tulokset esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa ja Alankomaissakin. ”Keskimääräisen maahanmuuttajan” on arvioitu edustavan pientä nettokustannusta yhteiskunnalle maahantulon alkuvuosina. Kuitenkin nuoret, koulutetut ja maassa pitkäaikaisesti asuvat muuttajat tuovat mukanaan varsin suuria yhteiskunnallisia nettohyötyjä. Turvapaikanhakijoiden vastaanotosta, kiintiöpakolaisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kotoutumisen edistämisestä sekä entisen NL:n alueelta tulleiden paluumuuttajien toimeentulon järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin oli sisäasiainministeriön vuoden 2009 budjetissa varattu yhteensä 136,247 milj. euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö käytti vuonna 2009 aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen järjestämiseen noin 30 milj. euroa. Lisäksi opetusministeriön rahoituksella järjestettiin maahanmuuttajalapsille valmistavaa opetusta sekä oman äidinkielen opetusta. |