Arjen turvallisuusongelmat ja niiden ennalta ehkäisy - kolmas sisäisen turvallisuuden ohjelma ratkaisuja etsimässä
Syrjäytyminen on määritelty sisäisen turvallisuuden suurimmaksi uhkaksi jo aiemmissa sisäisen turvallisuuden ohjelmissa. Tieto siitä, miten syrjäytyminen ja sen ehkäisy liittyvät turvallisuuteen, on lisääntynyt. Syrjäytymisen ehkäisy koko väestön tasolla liittyy kaikkeen siihen, mitä yhteiskunnassa eri politiikkalohkoilla tehdään. Koulutuspolitiikka, sosiaali- ja terveydenhuolto, työllistämispolitiikka, alkoholipolitiikka, nuorisotyö sekä lapsiperheille ja ikääntyneille kohdistetut palvelut ja tuki ovat keskeisiä syrjäytymisen ennalta ehkäisyssä. Sisäiselle turvallisuudelle syrjäytyminen muodostaa uhkan silloin, kun yleiset keinot eivät tepsi ja riskit ryhtyä rikolliseen toimintaan tai muuhun yhteiskunnan tai yksilön turvallisuutta heikentävään toimintaan kasvavat ja kasaantuvat. Tutkimus tuottaa yhä enemmän tietoa tekijöistä, jotka kasvattavat turvallisuutta uhkaavia riskejä. Nuorten kohdalla koulupudokkuus ja työttömyys ovat tärkeimmät tekijät, jotka lisäävät riskiä tehdä rikoksia. Alkoholi on yleisin yksittäinen tekijä väkivallan ja tapaturmien taustalla. Yritysten rikosriskiä lisäävät häiriökäyttäytyminen ja alkoholinkäyttö yrityksen lähiympäristössä. Riskitekijöihin liittyy usein myös syrjäytymiskehitystä. Kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmisteluun osallistuu kuusi asiantuntijaryhmää, jotka määrittelevät ne turvallisuushaasteet, joiden kimppuun tulevina vuosina käydään. Asiantuntijaryhmissä valmistellaan ehdotukset turvallisuuden parantamiseksi seuraavissa kokonaisuuksissa: arjen ja asumisen turvallisuus, nuorten turvallisuus, alkoholiin ja muihin päihteisiin liittyvät turvallisuusuhkat, väkivaltaisen ekstremismin torjunta, rikoksen uhrin ja tekijän palvelujen kehittäminen sekä yritystoiminnan turvallisuus. Kaikki kuusi asiantuntijaryhmää esittelevät vuorollaan ohjausryhmälle keskeisimpinä pitämänsä haasteet. Ensimmäisenä kuullaan, mitä haasteita on löydetty liittyen väkivaltaiseen ekstremismiin ja yritystoiminnan turvallisuuteen. Haasteiden pohjalta määritellään konkreettiset ongelmat ja esitetään niihin ratkaisuja. Työryhmien työtä tullaan myös esittelemään seminaareissa ja muissa kuulemistilaisuuksissa laajan asiantuntemuksen varmistamiseksi. Näin tehtävän työn tuloksena syntyy kolmas sisäisen turvallisuuden ohjelma, joka valmistuu 2.5.2012 mennessä. Kolmas sisäisen turvallisuuden ohjelma jatkaa kahden aiemman ohjelman työtä. Hallitusohjelmassa linjataan painopisteet, joita hallitus pitää erityisen tärkeinä toimikaudellaan. Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa korostetaan arjen turvallisuutta ja ongelmien ratkaisemista. Ratkaisut, joissa kehitetään, pyritään tai selvitetään, ovat ohjelmassa kiellettyjä. Sen sijaan tulee esittää konkreettisia tekoja, joilla ongelmiin vaikutetaan. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa on toimeenpantu osana eri hallinnonalojen toiminnan ja talouden suunnittelua ja tulosohjausta sekä paikallista turvallisuussuunnittelua. Kolmannen ohjelman toimeenpano varmistetaan myös laatimalla alueelliset toimeenpanosuunnitelmat. Aluehallintovirastojen johdolla laajassa yhteistyössä tulee laatia suunnitelma siitä, miten ohjelman toimenpiteet tulisi toimeenpanna alueellisesti. Tässä yhteydessä tulee arvioida ongelman merkitystä alueella, mitä sen hyväksi on jo tehty ja mitä tulisi jatkossa tehdä. Alueellisten toimeenpanosuunnitelmien avulla pystytään ottamaan paremmin huomioon alueelliset erot ja erityispiirteet, ”räätälöimään” kansallisten tavoitteiden toimeenpano alueellisesti. Alueelliset suunnitelmat tuottavat valmiita ehdotuksia otettavaksi huomioon paikallisessa turvallisuussuunnittelussa. Alueelliset toimeenpanosuunnitelmat valmistuvat 1.9.2012 mennessä. Kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelu on monella tavalla aiempaa helpompaa. Hallitusohjelmassa on määritelty aiempaa tarkemmin ohjelman tavoitteet, ydinsisältö ja painopisteet. Kahden aiemman ohjelman valmistelu ja toimeenpano on tuonut paljon kokemusta ja tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei. Valmisteluun osallistuva joukko on hyvin asiantuntevaa ja asiasta innostunutta. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa pidetään tärkeänä, sillä sen kautta vaikutetaan tulevaan kehitykseen. Taloudellinen tilanne on monella tavalla epävarma joka heijastuu myös sisäisen turvallisuuden ohjelman valmisteluun. Julkisen hallinnon menoja leikataan, ja talouden kehityksestä riippuen leikkauksia voi tulla vielä lisää. Sisäisen turvallisuuden ohjelma tuleekin nähdä ensisijaisesti poikkihallinnollisena suunnitelmana siitä, miten olemassa olevaa toimintaa ja resursseja voidaan kohdentaa uudella tavalla ottaen huomioon suurimmat ongelmat ja uudet, nousevat haasteet. Toimintamme ja ajattelutapamme ovat rakentuneet jatkuvan kasvun ajatukselle. Nyt olisi kuitenkin löydettävä päättäväisyyttä, osaamista ja kykyä toiminnan kohdentamiseen niiden tarpeiden mukaisesti, jotka ovat tässä ajassa tärkeimpiä. Muuten vaarana on toiminnan jähmettyminen hyviä aikoja odotellessa. Tämä taas saattaa heikentää veronmaksajien luottamusta viranomaisten kykyyn ylläpitää turvallisuutta. Tarja Mankkinen 29.11.2011 Takaisin Tulosta sivu |


Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan keskeisimpiä kotimaisia haasteita arjen turvallisuudelle ovat syrjäytyminen ja yhteiskunnan jakaantumisen ehkäisy. Näiden ehkäisyllä on turvallisuutta edistävä vaikutus. Hallitusohjelman mukaisesti nyt laadittavassa kolmannessa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa tulee tunnistaa nämä keskeiset haasteet ja esittää konkreettiset ratkaisut, joilla ongelmiin pystytään vaikuttamaan. Lisäksi tulee esittää toimenpiteet, joilla vastaavat ongelmat ehkäistään jatkossa.